Retoriikkaa patenttivirastossa

Patenttiasiamiehen työn suolaa ajoittainen käynti Euroopan patenttiviraston järjestämässä suullisessa käsittelyssä. Posti kantaa kutsun tavallisesti muutamia kuukausia aikaisemmin eikä kutsusta hevin kieltäydytä. Jos asiakas yhä haluaa ajaa kyseessä olevaa asiaansa, väitettä tai patenttihakemusta, niin silloin on kutsua syytä noudattaa, ettei virasto joudu päättämään asiaa ilman asiakkaamme edun mukaista opastusta. Sitähän me emme halua. Niinpä kävinkin kiltisti edustamassa kahta eri asiakasta kahdessa eri väiteasiassa muutaman viikon välein. Kun sitten katselin uutta kutsua Müncheniin käsittelyasiaa koskien, mieleen tuli että tästähän voisi vaikka jakaa ajatuksia.

Suulliseen käsittelyyn valmistautuminen on oma lukunsa, samoin matkajärjestelyt, mutta erityisen kiinnostukseni kohteena on pitkään ollut juurikin se tapa, jolla suullisessa käsittelyssä puhutaan. Toki mahdollisen vastapuolen ja ainakin viraston edustajien kuunteleminenkin on tärkeää. Oppiihan siinä paljon viraston tutkijoiden näkemyksistä sekä koskien käsillä olevaa asiaa että yleisesti. Asiamies pyrkii asiakkaansa toimeksiannon mukaiseen lopputulokseen ja kuuntelee lähinnä voidakseen puhua tilanteeseen sopivimmalla tavalla. Eipä suullinen käsittely rajoitu puhumiseen: välillä päästään taiteilemaan fläppitaululle hienoja kuvioita, jotka tavallisesti ilmentävät haluttuja eroja tai yhtäläisyyksiä.

Parhaimmillaan väittely on nopeaa, vastapuolen argumenttien mukaan edistyvää ja loogisesti kyseessä olevan asian perusteella rakennettua. Aina ei päästä aivan ihannetilanteeseen; usein varsinkin vastapuoli puhuu turhan pitkään ja hartaasti jostain itse asian kannalta hyvin merkityksettömästä. Puheenvuorot rönsyilevät eri asioiden välillä ja kestävät kauan. Vähänpä niistä silloin jää korvien väliin. Voipa ajatuskin harhautua heiltä, jotka itse eivät keskusteluun osallistu. Vaarassa ovat mahdollinen yleisö, mutta ennen kaikkea viraston edustajakolmikosta muut kuin puheenjohtaja. Pelkkä kuuntelu ankeutuu, kun käsittely venyy ja verensokeri laskee. Asiamiehen ongelma on toimittaa viestinsä perille silloinkin, kun asia ei kuulijoita kummemmin kiinnosta ja vastapuoli vahingossa tai tahallaan pysäyttää keskustelun joutavuuksiin.

Debattia hidastaa julkaisuista viitattavien kohtien hakeminen, sitaattien lukeminen ääneen ja tulkitseminen omin sanoin ehkä myös suhteessa vastapuolen argumentteihin. Iso osa ajasta menee sen odottamiseen, että jokainen viraston päättäjätriosta löytää halutun kohdan ja tulee kuulolle. Argumenttien esittäminen tyylipuhtaalla intervallituksella huomiomaksimien hyödyntämiseksi vetosi idealtaan puhujakurssilla; tilanteessa ja sen jälkeen usein huomaan, että mieleenpainuvimmat kohdat saattoivat sittenkin olla yhdentekeviä halutun tuloksen kannalta. Kommunikoinnin perussääntö pätee, kommunikoijan vastuulla on, että viesti menee perille. Yksi haaste suullisessa käsittelyssä on havaita, pääseekö puhe perille kuulijan ajatuksiin vai leviääkö se vain lasittuneiksi katseiksi.

Yllätyksiä tulee käsittelyn aikana aina, mutta huolellinen valmistautuminen auttaa selviämään niistä kunnialla. Käsittelyn jälkeen mietin aina itsekseni kuin jääkiekon plus-miinus –tilastoa onnistumisiani ja epäonnistumisiani yksittäisten argumenttien ja vasta-argumenttien kanssa. Mieluiten teen tämän vaikkapa illallisella muiden saman puolen osallistujien kanssa, jotta saan päivän stressit alas ja voin nukkua yöni hyvin ennen kotimatkaa ja pääsemistä perheen pariin hoitamaan kotona juuri matkan aikana syntyneet tyypilliset ongelmat lämmityksen tai viemäröinnin kanssa. Pellettipolttimen tuhkasäiliön tyhjentäminen tarjoaakin tilaisuuden toisenlaiselle retoriikalle pannuhuoneen lämmössä vaikkapa artikulaatioharjoituksella: ”yksikseskös yskiskelet, itsekseskös itkeskelet” (kiitos harjoituksesta Essi Aulangolle).