2021- Suuri rekryvuosi

Vuosi 2021 näyttäytyi Espatentin toiminnassa työntäyteisenä ja erityisen rekrytointipainotteisena meidän kokoiselle organisaatiolle. Tällä hetkellä meitä on yhteensä 16 ja 4 meistä on aloittanut vuoden 2021 aikana: Hanna aloitti huhtikuussa, Jonna toukokuussa, Jessica lokakuussa ja Ville marraskuussa.

Kaikki uudet työntekijämme toimivat pääosin erilaisissa tehtävissä, mutta heitä kaikkia yhdistää se, että heillä ei ollut varsinaista kokemusta patenttialalta ennen Espatentia. Vuosi 2021 tarkoitti siis myös merkittäviä panostuksia perehdyttämiseen ja kouluttamiseen ja sama työ jatkuu pitkälle tulevaisuuteen.

Seuraavassa uudet työntekijämme kertovat lyhyesti ensimmäisistä kokemuksistaan patenttialan tehtävissä.

  1. Mikä on toimenkuvasi?
  2. Mikä on ollut mielenkiintoisin työtehtäväsi tähän mennessä?
  3. Miten olet viihtynyt uudessa työssäsi?
  4. Kenelle suosittelisit Espatentia työpaikkana ja/tai patenttialaa työurana?
VILLE

Toistaiseksi mielenkiintoisin työtehtävä on ollut välipäätösvastineiden valmistelu.

  1. Patenttiasiamieskoulutettavana toimin kokeneempien asiamiesten apuna ja ohjauksessa ja pääsen osallistumaan monipuolisesti patentointiprosessin eri vaiheisiin tavoitteena auttaa asiakkaita patentoimaan heidän keksintönsä. Tähän mennessä olen tehnyt pääasiassa patenttihakemusten käännöksiä sekä valmistellut erilaisia vastinetekstejä. Kokemuksen karttuessa työnkuvani ja -tehtäväni laajenevat vähitellen kattamaan koko patentointiprosessin. Työn ja tekemisen kautta opiskelen samalla patenttiasiamiehen pätevyyden saavuttamiseksi vaadittavia taitoja.
  2. Toistaiseksi mielenkiintoisin työtehtävä on ollut välipäätösvastineiden valmistelu. Niissä tyypillisesti täytyy puolustaa patentoivaksi esitettyä keksintöä patenttiviranomaisen kriittisiä argumentteja vastaan ja vakuuttavasti perustella, miksi esitetty keksintö sopisi patentoivaksi. Ne ovat parhaimmillaan kuin sanallisia pulmapelejä, joissa sekä loogisilla ongelmanratkaisutaidoilla että onnekkailla oivalluksilla on oma tärkeä paikkansa.
  3. Olen viihtynyt oikein hyvin. Viihtyisä työympäristö ja mukavat ihmiset auttavat jaksamaan huonompinakin päivinä.
  4. Suosittelen patenttialaa ja Espatentia työpaikkana erityisesti henkilöille, joilla on silmää yksityiskohdille ja jotka ratkovat mielellään erilaisia aivopähkinöitä, nauttivat kirjoittamisesta ja kielellisen ilmaisun hienosäätämisestä sekä osaavat arvostaa tarkkaan harkittua ja tarkoituksenmukaista sana-akrobatiaa.
JESSICA

On ollut erittäin mielenkiintoista seurata sivusta ja oppia ymmärtämään miten paljon asioita patentointiprosessiin kuuluukaan.

  1. Työskentelen toimistoassistenttina eli minulla on työtehtäviä ihan laidasta laitaan. Suunnittelen tiimitapahtumia, teen paljon erilaisia laskutustöitä, viestintää ja olen vastuussa siitä, että espatenttilaisten arki sujuu. Huolehdin myös siitä, ettei toimistolta vaan pääse kahvi tai tee loppumaan!
  2. Tähän asti mielenkiintoisinta on ollut aikalailla kaikki patentointiin liittyvä. On ollut erittäin mielenkiintoista seurata sivusta ja oppia ymmärtämään miten paljon asioita patentointiprosessiin kuuluukaan.
  3. Minä olen viihtynyt erittäin hyvin; meillä on ihan mahtava työporukka!
  4. Suosittelen alaa kaikille, jotka pitävät tarkasta ja pitkäjänteisestä työstä ja ovat innokkaita oppimaan uutta.
JONNA

Suosittelisin patenttialaa uravalintana itseohjautuvalle ja jatkuvaa oppimista arvostavalle henkilölle, joka nauttii tarkasta kirjallisesta työstä.

  1. Toimin patenttiasiamieskoulutettavana eli työtehtäviini kuuluu kaikenlaisten asiamiestöiden tekeminen kokeneemman asiamiehen valvonnan alla. Erityisesti olen toiminut kemian ja kemian laitetekniikan patenttihakemusten parissa, mutta olen päässyt tutustumaan myös muun muassa biotekniikan, mekaniikan ja tietotekniikan alueisiin.
  2. Mielestäni mielenkiintoisimpiin työtehtäviini kuuluvat uusien hakemusten valmistelu sekä välipäätösvastineiden argumenttien kirjoittaminen. Uusien hakemusten laadinta vaatii ymmärrystä käsillä olevasta tekniikasta, paljon patenttiteknistä tietämystä sekä myös toisinaan hieman luovuutta. Koska olen melko visuaalinen, pidän myös kovasti patenttipiirustuksien tekemisestä. Välipäätösvastineissa sen sijaan pääsee haastamaan omia sanallisia taitojaan argumentoinnissa ja kykyään havaita erilaisia piirteitä hakemuksen ja referenssijulkaisuiden välillä.
  3. Olen viihtynyt työssäni todella hyvin. Erityisesti suurta kiitosta haluan antaa kannustavalle ja positiiviselle työilmapiirille, sekä joustavuudelle työaikojen ja työntekopaikan suhteen. Uutena työntekijänä Espatentille oli todella helppo tulla, koska perehdytys on ollut alusta saakka todella kattavaa ja asiantuntevaa – niin arkipäiväisissä asioissa, kuin patenttiasiamiestyön opettelunkin puolella.
  4. Suosittelisin patenttialaa uravalintana itseohjautuvalle ja jatkuvaa oppimista arvostavalle henkilölle, joka nauttii tarkasta kirjallisesta työstä. Espatentista erityisen tekee uuden työntekijän näkökulmasta yksilöllinen ja asiantunteva ohjaus matkalla kohti patenttiasiamiehen pätevyyttä, sopivankokoinen ja tiivis työyhteisö, sekä välittävä, motivoiva ja kannustava ilmapiiri.
HANNA

Tällä tuntumallani sanoisin, etteivät koulutustausta tai aiempi työura välttämättä ole niitä merkittävimpiä tekijöitä mietittäessä patenttialaa mahdollisena työurana.

  1. Toimin patenttiassistenttina, osana viiden assistentin tiivistä tiimiä. Avustan patentointiprosessista vastaavaa patenttiasiamiestä mm. huolehtimalla prosessiin liittyvästä yhteydenpidosta ja tietojen vaihdosta asiakkaan ja yhteistyötahojemme kanssa sekä ulkomailla että kotimaassa. Valmistelen patenttihakemusten jättötietoja eri virastojen käyttämiin järjestelmiin, seuraan prosessien etenemistä, pidän silmällä eri vaiheisiin liittyvien määräaikojen noudattamista ja huolehdin laskutuksesta. Vaikka työskentelemmekin fyysisesti pitkälti eri paikoissa, etenkin näin aikoina, teemme assistenttikollegoideni kanssa päivittäin tiivistä yhteistyötä, autamme ja neuvomme toinen toisiamme.
  2. Tulin tälle alalle ”toisesta maailmasta”, käännöstieteen parista, joten kaikki patentoinnin eri vaiheet ovat olleet omalla tavallaan hurjan mielenkiintoisia – enkä vielä ole ehtinyt koko mahdollista kattausta kokeakaan! Mutta ehkäpä toistaiseksi mielenkiintoisinta on ollut huomata, miten erilaisia käytäntöjä ja vaatimuksia kansallisten patenttihakemusten käsittelyyn eri maissa sovelletaan. Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvitse niitä kaikkia hallita, vaan apunamme on osaavia paikallisia yhteistyökumppaneita.
  3. Olen viihtynyt mainiosti! Yllätyin itsekin, miten pitkän yksinyrittäjyyteni jälkeen sopeutuminen uuteen työyhteisöön onkin sujunut niin vaivattomasti – kiitos siitä kuuluu ehdottomasti mutkattomalle ja mukavalle Espatentin tiimille!
  4. Tällä tuntumallani sanoisin, etteivät koulutustausta tai aiempi työura välttämättä ole niitä merkittävimpiä tekijöitä mietittäessä patenttialaa mahdollisena työurana. Tarkkuus, määrätietoisuus ja pitkäjännitteisyys ovat varmasti hyviä ominaisuuksia, mutta yhtä lailla tärkeinä pitäisin yhteistyö- ja viestintätaitoja sekä intoa ja halua oppia uutta. Espatentin valtteja ovat ehdottomasti dynaaminen ja mutkaton tiimi, jossa jokainen on toinen toisensa tukena, ja positiivinen ilmapiiri, johon uutena tulokkaana on ollut helppo kotiutua.

Mielestäni onnistuimme rekrytoinneissamme loistavasti.

Olen iloinen jokaisesta uudesta työntekijästämme. Toivottavasti meillä kaikilla on edessä useita yhteisiä vuosia patenttiasioiden pyörteissä.

Pidemmällä tähtäimellä organisaatiomme kasvu jatkuu maltillisena ja tälle vuodelle ei siten ole suunnitteilla ainakaan aivan yhtä suuria rekrytointipanostuksia. Siitä huolimatta olemme aina kiinnostuneita kuulemaan sinusta, jos olet kiinnostunut patenttialan tehtävistä ja haet urallasi uusia haasteita. Soita tai laita sähköpostia, jos haluat keskustella lisää. 

Sanna Kalliola

Sanna Kalliola

Eurooppapatenttiasiamies

+358 40 845 7265

etunimi.sukunimi@espatent.fi

ARTIKKELIT

Espatent Oy
Kaivokatu 10 D, 00100 HELSINKI
Puh. +358 10 219 0720 | Fax. +359 9 278 5206
info@espatent.fi

© 2006 - 2022 Espatent