VILLE HYNNINEN

Patenttiasiamies

  • +358 40 086 3822
  • etunimi.sukunimi@espatent.fi

Aloitin Espatentilla patenttiasiamieskoulutettavana marraskuussa 2021. Toimin pääasiassa osana ICT, sähkö ja mekaniikka -tiimiä, mutta tarvittaessa olen kuin kotonani myös bioteknologian ja biomateriaalien parissa.

Ennen patenttialalle siirtymistä työskentelin tutkijana yliopistomaailmassa noin 7 vuotta. Alun perin olen taustaltani biokemisti, mutta olen kasvanut poikkitieteelliseksi materiaalitieteilijäksi tutkimuskokemusteni kautta. Erityisesti toiminnalliset pehmeät materiaalit ja nanokomposiitit ovat vuosien mittaan tulleet tutuiksi. Olen perehtynyt muun muassa biomimetiikkaan, nanomateriaaleihin, itsejärjestäytyviin, (re)aktiivisiin ja oppiviin materiaaleihin sekä biopohjaisiin valokuituihin. Tekniikan tohtoriksi väittelin Aalto yliopistosta alkuvuodesta 2021.

Uusien taitojen ja ajatusmallien oppiminen sekä positiivisen kehityksen huomaaminen motivoivat ja innostavat minua eteenpäin. Patenttialalla minulla on etuoikeus päivittäin kohdata uusia innovaatioita ja oivaltavia keksijöitä. Patenttiasiamieheksi kasvaminen on lisäksi päättymätön prosessi, jossa aina riittää uutta omaksuttavaa.

Espatent Oy
Kaivokatu 10 D, 00100 HELSINKI
Puh. +358 10 219 0720
info@espatent.fi

© 2006 - 2024 Espatent